Taaperon tapaturma

Taas hengittämässä raikasta vuoristoilmaa. Sataa lunta, mutta viikonlopuksi on luvattu +17. Pääsiäinen on edessä.

Kuulostaa aika mukavan seesteiseltä mutta ihan näin seesteistä ei ole ollut. Muutama päivä sitten oltiin juuri pikkumiehen kanssa iltapuuhissa. Ilmassa oli vähän villiä menoa illan kunniaksi. Hän yritti kiivetä sohvalle josta kuitenkin putosi samantien ja takaraivo kopsahti lattiaan. Alkoi kova parku ja otin lapsen tietysti heti syliini ja aloin lohduttaa. Karvaisempi näki koko tilanteen ja alkoi huutaa: ”nyt tarvitaan lääkäriä, äkkiä, nyt lähdetään!”. Samassa huomasin että poikasen takaraivosta tulee tippumalla verta. Pää oli kopsahtanut lattialla lojuvaan puiseen ja terävään palapelikuutioon.

Exif_JPEG_420

Tukka pystyssä, laastari päässä, paita ja niska veren tahrimana.

Juostiin nopeasti alakertaan ja Karvaisempi alkoi soittaa ambulanssia samalla kun Karvaisemman äiti yritti rauhoitella meitä. Otin pikkuisen rinnalle ja itku rauhoittui vähitellen, minä painoin paperituppoa takaraivoon. Ambulanssimiehet tulivat, pieni sai päähänsä tupon ja verkkopipon. Arvelivat että on kuitenkin parasta, näin pienen ollessa kyseessä, lähteä näytille sairaalaan. Niinpä lähdettiin ambulanssin kyyditsemänä, sinisten valojen vilkkuessa kohti Innsbruckia. Minä puhuin hiljaa Renskalle ja hän vastaili, vaikutti ihan omalta itseltään ja siltä ettei kovaa kipua ollut.

Sairaalassa minut sitten istutettiin pyörätuoliin, poikanen edelleen sylissäni ja tissi suussa. Tämmöisessä tositilanteessa minun oli paljon helpompi kommunikoida englanniksi joten puhuttiin lääkärin kanssa englantia. Pelkäsin että saksaksi minulle voisi jäädä jotain epäselväksi, Karvaisempi nimittäin joutui jäämään odotushuoneeseen kun meidät kärrättiin sisään hoitohuoneeseen. Lääkäri ei edes katsonut haavaa, ainoastaan kyseli että onko pieni oksentanut, onko ollut epätavallisen väsynyt jne. Vastasin että hän on ollut ihan normaali oma itsensä, mitä nyt ehkä vähän hämmentynyt kaikesta tapahtuneesta. Sitten lääkäri lähti ja sisään tuli kaksi hoitajaa (näin oletin). Katsoivat haavaa ja kysyessäni sain tiedon että haava ei ole syvä, mutta 4 cm pitkä. Muuten he puhelivat keskenään saksaa, eivätkä juuri huomioineet minua. Ehkä vähän ihmetytti mutta mietin että siinä saattoi olla kielimuuria mukana. Hoitajat liimasivat haavan kiinni ja laittoi ihoteippiä päälle ja päästiin kotiin. Ohjeeksi saatiin tulla heti takaisin, mikäli poika alkaa jollain tapaa oirehtia eikä ole enää oma itsensä.

Exif_JPEG_420

Heti lääkäristä päästyä alkoi reippaat leikit. Kädessä lääkäriltä saatu ruutta.

Jälkikäteen mietin että ehdinköhän edes säikähtää koko tapahtumaa, vai olinko vaan koko asiasta sillä tavoin poissaoleva että ikäänkuin se ei edes tapahtuisi minulle. Minä olin se, joka vaan oli viilipyttynä kun taas Karvaisempi oli huolestunut ja ihan valkoinen kuin lakana ja toimi niin kuin kuuluu. En tiedä kauan itse olisin odotellut ennen kuin olisin tajunnut että ehkä olisi ihan hyvä viedä lapsi lääkäriin. Täytyy kuitenkin sanoa että onneksi selvittiin näin pienellä ja pää osui kuution laitaan eikä kulmaan, se olisi varmasti tehnyt pahempaa jälkeä. Pojalla on vielä tuppo päässä mutta muutaman päivän päästä sen saa ottaa jo pois, samoin kuin haavaa yhdessä pitävät kolme pientä teippiäkin. Poikanen on ollut haavan suhteen todella reippaana. Laastari ei ole häntä juurikaan häirinnyt ja kun käytiin näyttämässä haavaa uudestaan lääkärille, joka otti teipit päästä pois, ei pikkumies päästänyt ääntäkään. Hän on itse muistellut tapausta mm. sanomalla ”piipaa-auto kyytii” (kyllä rakas, oltiin piipaa-auton (=mikä tahansa hälytysajoneuvo) kyydissä) ja ”naine laahstali” (joo, nainen laittoi sinulle laastarin päähän). Oikein ihmetyttää miten sitkeä tämä meidän pieni rakkaamme on!

taaperontapaturma3

Kohta päästään jo uusimmastakin tuposta eroon.

Categories: 1 v 10 kk, Taaperon tapaturma, Taaperon touhut, Uncategorized | Jätä kommentti

%d bloggaajaa tykkää tästä: